”Paikkaaminen vaatii paljon käsityötä ja perinteistä peltisepän ammattitaitoa, osaamista ja ymmärrystä, ja myös aikaa ja kärsivällisyyttä.”
Taivallahden kasarmi sijaitsee Taka-Töölössä ja on ensimmäinen autokomppania, mihin kaikki autojoukot kasattiin aikanaan saman yksikön katon alle. Rakennus valmistui 1935-1939 ja on nykyään Museoviraston suojelukohde. Toimeksiantona tähän kohteeseen oli 1200 neliön suuruisen konesaumakaton ja kattoturvatuotteiden uusiminen. Materiaalin osalta päädyttiin sinkittyyn peltiin.
Useimmissa kohteissa esimerkiksi vanhat tai haperoituneet syöksytorvet ja vesipellit on helppo uusia. Museoviraston suojelukohteessa tällaisia ei kuitenkaan vaihdeta, vaan paikataan. Paikkaaminen vaatii paljon käsityötä ja perinteistä peltisepän ammattitaitoa, osaamista ja ymmärrystä, ja myös aikaa ja kärsivällisyyttä. Rakennusperintölain mukaisesti Taivallahden kasarmin kaltaisissa suojelukohteissa pyritään turvaamaan rakennetun kulttuuriympäristön ajallinen ja alueellinen monimuotoisuus, vaalimaan sen ominaisluonnetta ja erityispiirteitä sekä edistämään sen kulttuurisesti kestävää hoitoa ja käyttöä.
Vaativan käsityön lisäksi materiaalit tarvitsisivat tarkkuutta ja erityishuomiota, että ne soveltuivat täydellisesti sekä ulkonäöltään, laadultaan että ominaisuuksiltaan uudistettavaan kohteeseen. Rakennuksessa oli myös paljon pyöreitä muotoja, jotka toistuivat myös katolla ja vesikouruissa. Pyöreä muoto toi omat haasteensa tekemiseen, kun peltihän ei taivu kuin vain yhteen suuntaan eikä se myöskään veny. Kärsivällisyydellä ja ammattitaidolla tästäkin selvittiin ja lopputulokseen oltiin tyytyväisiä, sekä Pääkkösellä että asiakkaalla.
Taivallahden kasarmi oli ainutlaatuinen kohde ja harvoin pääsee peltitöitä tekemään näin historialliseen ja kauniiseen kohteeseen. Museovirasto on listannut kasarmin valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon, ja kansainvälinen modernin arkkitehtuurin tutkimus- ja suojelujärjestö Docomomo on valinnut sen modernin arkkitehtuurin merkkikohteeksi Suomessa.
Lähes 70 vuoden kokemuksella on nähty ja koettu monenlaista. Halusimme hieman raottaa, minkälaisia kohteita olemme matkan varrella urakoineet, tässä niistä muutamia. Mukavia lukuhetkiä!
Katso kohteet