1956
Tästä kaikki alkoi
Pääkkösen tarina sai alkunsa, kun työyhteenliittymä Lindfors ja Pääkkönen teki ensimmäiset investointinsa ja aloitti yritystoiminnan. Investoinnit olivat kahdet peltisakset, kaksi lyöntinuijaa ja kulkuvälineiksi polkupyörät.
1958
Suomen ensimmäinen kiertävä räystäskourumyyjä
Liiketoiminta oli lähtenyt menestyksekkäästi käyntiin ja oli varaa ostaa ensimmäiset autot. Asiakaskäynnit polkupyörillä ja julkisilla kulkuvälineillä olivat mennyttä aikaa ja liikekumppanit kiersivät ympäri Suomea myymässä räystäskouruja aina Turun Puutorilta huoltoasemien pihoille asti.
1967
Ensimmäinen oikea työhalli
Tähän asti töitä oli tehty omissa, tuttujen ja tutun tuttujen autotalleissa ja pannuhuoneissa. Nyt oli omat hallitilat Ilmarisentiellä Lahdessa ja tekijöitä lähes kaksikymmentä.
1977
Tiukat taloudelliset ajat
Tuotanto palasi takaisin omakotitalon alakertaan ja väkeä jouduttiin vähentämään lähes puolella.
1989
Toinen sukupolvi
Peltisepänliike Lindfors & Pääkkösen toisen omistajan Eino Lindforsin kuoltua, Seppo Pääkkönen osti perikunnalta osuuden itselleen ja aloitti yritystoiminnan koko perheen voimin.
1997
Ansaitut eläkepäivät
Eino ja Aino Pääkkönen jäivät ansaituille eläkepäiville. Samaan aikaan avoin yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi ja Seppo Pääkkösen lisäksi oli kolme palkattua työntekijää.
2001
Uudet toimitilat
Peltisepänliike Pääkkönen muutti nykyisiin toimitiloihin Rekolanpohjakadulle. Tila loppui pian kesken ja vuonna 2006 tuotantotiloihin tehtiin mittava laajennus. Vuonna 2014 ostettiin viereinen rakennus varastotilaksi.
2016
Jakautuminen
Paremman asiakaspalvelun mahdollistamiseksi Peltisepänliike Pääkkönen jakaantui kahdeksi yritykseksi. Peltisepänliike Pääkkönen jatkoi peltituotteita valmistavana ja myyvänä yrityksenä ja jakaantumisen yhteydessä syntynyt Lahden Peltiurakointi Oy asentaa Peltisepänliike Pääkkösen valmistamia tuotteita. Käytännössä kuitenkaan mikään ei muuttunut, ainoastaan laskuttavan yrityksen nimi vaihtui.
2016
Peltisepänliike Pääkkönen 60v.

Tänä päivänä
Töitä tehdään lähes 70 vuoden kokemuksella, mutta samalla nuoruuden innolla kuin Lindfors ja Pääkkönen aikanaan, kun he pyöräilivät peltisakset tarakalla asiakkaalta toiselle Lahdessa ja sen lähialueilla. Tänä päivänä Pääkkönen työskentelee jo kolmannessa sukupolvessa, työllistää 20 peltialan ammattilaista ja tunnetaan vahvasta asiantuntijuudestaan rakennusliikkeiden ja teollisuuden aloilla.