Mäntsälän kirkonkylälle on valmistunut kesäkuun 2023 lopulla viihtyisä kerrostalo, jonka konesaumakatosta ja kaikista peltitöistä pääsimme perinteiseen tapaan huolehtimaan. Nelikerroksisen...
Lähes 70 vuoden kokemuksella on nähty ja koettu monenlaista. Halusimme hieman raottaa, minkälaisia kohteita olemme matkan varrella urakoineet, tässä niistä muutamia. Mukavia lukuhetkiä!
Mäntsälän kirkonkylälle on valmistunut kesäkuun 2023 lopulla viihtyisä kerrostalo, jonka konesaumakatosta ja kaikista peltitöistä pääsimme perinteiseen tapaan huolehtimaan. Nelikerroksisen...
Otaniemen yliopistokampuksella on viime vuosina ollut käynnissä useampia rakennus- ja peruskorjaustyömaita. Meidän työstettäväksi tuli kolmikerroksinen K3-rakennus, joka on alueen...
Svinhufvudinkadulle Lahteen valmistui uusi puuelementtikerrostalo, jonka konesaumakatto ja muut pellitykset olivat vastuullamme. Lahden Talot toimi työn tilaajana. Emme ole...
Tikkurilaan on noussut kaksi uutta Oiva Wood Solutionsin puukerrostaloa, joiden peltitöistä suurin osa on meidän käsialaamme. Ensimmäiseen elementtikerrostaloon toimitimme...
Kärkölässä päästiin aloittamaan syyslukukausi uudistuneessa koulurakennuksessa. Noin vuoden kestänyt projekti on isoimpia hetkeen, missä olemme olleet mukana. Valtava konesaumakatto...
"Työmaalla paiski hommia kaksi miestä reilun puolen vuoden ajan ja viimeinen lista iskettiin kiinni kesän alussa. Projekti sujui mallikkaasti...
Syksyllä 2020 uusimme kerrostaloon katon sekä kattoturvatuotteet ja tuplakourut. Projekti oli iso, mutta näin Suomen mittakaavalla syyskelit olivat onneksi suht suotuisat. Kerrostalokohde sijaitsee Vuorikadulle, Erkonpuiston kupeessa Lahdessa.
Teimme lahtelaisen kauppakeskus Trion sisäänkäyntilippojen pellitystöitä sekä useisiin eri kohtiin ARE Oy:lle muita pellitystöitä.
Teimme Koulutuskeskus Salpauksen Ståhlberginkadun toimipisteeseen profiilipellityksiä sekä sisäänkäyntilippojen pellitystöitä. Työt tilasi rakennusliike YIT.
Kokous- ja toimitiloja vuokraavaan ja Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevaan Technopolikseen teimme vaihtelevia viimeisteleviä peltitöitä. Technopolis Aviapoliksen aivan Helsinki-Vantaan lentokentän lähellä sijaitsevaan toimipisteeseen toteutimme saneerauksen yhteydessä vaihtelevia viimeisteleviä peltitöitä, joihin kuului mm. läpivientejä katolle, kynnyksiä, ovi- ja ikkunalistoituksia sekä läpivientejä seiniin.
Tarjoamme asiakaslähtöistä, asiantuntevaa ja kokonaisvaltaista palvelua aina suunnittelusta asennukseen.
Pyydä tarjous